Poistuminen | Toimielimet | Vanhus- ja vammaisneuvosto | Pöytäkirja 04.12.2012 | Avaa haku

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 04.12.2012 Pykälä 18



Vanhus- ja vammaisneuvosto
§ 18
04.12.2012

 

VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON JÄSENTEN AJANKOHTAISET ASIAT 

VVNEUV § 18
Vanhus- ja vammaisneuvoston kokouksien työkäytäntönä on ollut, että kukin jäsen kertoo edustamansa järjestön tai toimialansa ajankohtaiset asiat ja mahdolliset ehdotukset, joita vanhus- ja vammaisneuvosto voi esittää vietäväksi eteenpäin kunnan eri toimielimille.

Päätösehdotus:

Vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet antavat ajankohtaiskatsauksen oman alueensa asioista.
Neuvosto käy tilannekatsauksen perusteella keskustelua ja päättää, aiheuttavatko esille tulleet asiat toimenpiteitä tai jatkovalmistelua.

Päätös:

Eläkeliiton Askolan yhdistyksen edustajan Tuula Tuutti kertoi, että eläkeliitto on tiedottanut uudesta vanhuspalvelulaista ja sen sisällöstä, jossa on mm. tullut esille vanhusneuvostojen perustaminen kuntiin.
Eläkeliiton Askolan yhdistyksessä on 620 jäsentä.
Yhdistyksen edustajat ovat tyytyväisiä siitä, että kunta on antanut heille mahdollisuuksia kokoontua kunnan tiloissa ja yhteistoiminta ja vapaaehtoistyö ovat toimineet hyvin.

Askolan seurakunnan edustajana Terttu Saarinen kertoi, että seurakunta on jalkautunut Etevan toimintakeskukseen Askolassa ja yhteistyö on ollut hyvää.

Ritva Hakamies toi esille näkövammaisten henkilöiden huolen siitä, että liikkuminen maanteillä on vammaisille ja etenkin näkövammaisille henkilöille vaarallista.

Keskustelua herätti myös se, että julkinen liikenne on vähäistä ja kuljetustarvetta on, jolloin on turvauduttava taksikyyteihin.

Mirja Juusti toi Porvoon reumayhdistyksen ja Invalidien edustajana terveiset heidän toiminnnastaan.
Porvoossa on 3.12.2012 vietetty Taidetehtaalla vammaispäivää, jonka teemana on ollut esteetön ympäristö.
Neuvosto keskusteli siitä, että esteetön ympäristö on tarpeen monille eri vammaisryhmille ja henkilöille.

Kunnan viranhaltijoina Hannu Leino ja Marja-Lea Tarkki kertoivat kunnan hyvinvointiryhmän järjestämästä asukasillasta.

Sen palaute oli positiivista ja todettiin, että asukasiltoja tullaan järjestämään tulevaisuudessa eri teemojen merkeissä.
Keskusteltiin myös siitä, että vapaaehtoistoiminta on Askolassa vireää ja tuo merkittävästi lisää erilaista toimintaa, jota kunnnan työntekijävoimin ei voisi järjestää.

  




©